Ferrarin tallipäällikkö Stefano Domenicali vakuuttaa, että Kimi Räikkösen selkäleikkaus ei ole merkki kuljettajan siirtymisestä ”ennenaikaisesti” Scuderialle.

Lotus-kuljettaja ilmoitti Yhdysvaltain GP:n alla jättävänsä kauden kaksi viimeistä kisaa ajamatta leikkauksen vuoksi. Ilmoitusta edelsi erittäin julkiseksi äitynyt palkkariita Lotus-tallin kanssa.

Domenicali sanoo, että Ferrari ei ole kuitenkaan ollut yhteydessä Räikköseen kuntovalmennuksen tai minkään muunkaan merkeissä ennen suomalaisen Ferrari-sopimuksen virallista alkua.

– Emme mitenkään. Nolla, vastasi Domenicali Sky Sportsille kysyttäessä asiasta.

– Me tiesimme, että hän tulee menemään selkäleikkaukseen, mutta meidän on kunnioitettava tallia, jossa hän työskentelee tällä hetkellä, joten me emme halua häiritä heitä mitenkään.