Lotuksen Kimi Räikkönen ei usko, että hän olisi voinut pysäyttää Sebastian Vettelin voittokulkua Korean GP:ssä viime viikonloppuna paremmistakaan lähtöruuduista.

Suomalaiskuljettaja jäi Q3:ssa viimeiseksi ja aloitti kisan Mark Webberin lähtöruuturangaistuksen ansiosta yhdeksännestä ruudusta. Tuloksena oli kuitenkin turva-autojen avittamana peräti toinen sija.

– Aika-ajot Koreasssa sujuivat aika kammottavasti minulle, mutta on vaikeaa sanoa, olisiko parempi lähtöruutu ollut ratkaisevaa, Räikkönen mietti Japanin GP:n alla.

– Sebastian oli lopussa meitä nopeampi, ei valtavasti, mutta vähän kuitenkin ja hänen renkaansakin olivat tuoreemmat. Hänen ottamisensa kiinni olisi siis ollut vaikeaa joka tapauksessa.

– Me olimme lähempänä Red Bulleja Koreassa kuin joissain muissa kisoissa, mutta emme tarpeeksi lähellä.

Räikkönen jatkoi kuitenkin sanomalla, että aika-ajotulosten on parannuttava, mikäli voitoista halutaan taistella vielä tällä kaudella.

– Jos voimme parantaa suorituskykyämme lauantaisin, mahdollisuus on aina olemassa. Me siis jatkamme yrittämistä ja katsomme, mitä me voimme tehdä.