McLaren: ”Honda tulee olemaan massiivisen kilpailukykyinen”

McLaren ei pelkää moottorivalmistajan vaihdoksen ensi kauden jälkeen muodostuvan merkittäväksi haasteeksi.
Talli vahvisti torstaina, että se aloittaa vuonna 2015 moottorikumppanuuden F1-sarjaan palaavan Hondan kanssa. Uudet V6-moottorit tulevat kuitenkin käyttöön jo ensi vuonna ja näin ollen McLaren joutuu työskentelemään päällekäin sekä Hondan että nykyisen moottoritoimittajansa Mercedeksen kanssa kaudella 2014.
Sky Sportsin haastattelema tallin hallintojohtaja Jonathan Neale ymmärtää haasteen, mutta odottaa siirtymäkauden sujuvan menestyksellä.
– Luonnollisestiki uusi moottori kaudella 2014 on iso askel ja ponnistus. Me emme aliarvioi hetkeäkään sitä työn määrää, joka meidän on yhdessä tehtävä ollaksemme valmiita vuoteen 2015. Se on sanomattakin selvää, mutta me olemme luottavaisia, että me pystymme siihen, Neale sanoi.
– Mahdollisuudet V6-teknologian kanssa ovat todella jännittävät – Hondalla on perinnettä moottoreiden, turboahdinten ja energiankierrätysjärjestelmien suunnittelussa.
– Ei ole epäilystäkään, että he tulevat olemaan massiivisen kilpailukykyisiä. Turboahdetut moottorit 1,6-litran kategoriassa ovat tuttu juttu heille.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta