Formula ykkösten nykyisen omistajayhtiö CVC Capitalin perustaja Donald Mackenzie on tyrmännyt Force Indian apulaistallipäällikkö Bob Fearnleyn tuoreet äärimmäisen kriittiset kommentit yhtiöstä.

Fearnley sanoi The Times -sanomalehdelle, että CVC on ”raiskannut lajin” ja että yhtiö on ”pahinta, mitä formula ykkösille on tapahtunut”. Fearnley viittasi tällä tallien jatkuvasti kasvaviin kuluihin sekä neljän ison tallin väitettyihin suhteettoman suuriin rahapalkintoihin sekä omistajayhtiön suureen osuuteen lajin tuloista.

Mackenzie vakuuttaa, että Fearnleyn puheet olivat liioiteltuja, eivätkä kuvasta asian todellista luonnetta. Kaksikko tapasi CVC-pomon mukaan lauantaina.

– Hän pyysi anteeksi, että hän sanoi jotain, mitä hän ei tarkoittanut. Hän vain halusi lööpin, Mackenzie kertoi Sporting Life -sivuston mukaan.

– Minä ymmärrän Bobia ja että keskisuurilla ja pienillä talleilla on kovat paikat. Näin se on aina ollut. He ovat tietenkin huolissaan ensi vuodesta ja uusista moottoreista sekä muista kuluista ja heidän mielestään on epäreilua, että isot tallit saavat enemmän rahaa.

– Mitä tulee hänen väitteeseensä, että CVC vie rahaa pois lajista, se ei pidä paikkansa. Kun ostimme [F1-] yhtiön 2006, talleille maksettiin £200 miljoonaa, tänä vuonna se on lähes £900 miljoonaa.

– Tallit saavat 65% voitoista, me saamme 35%, emmekä me ota rahoja ulos yhtiöstä, joten emme myöskään ota sitä pois lajista. Moottorikulut puolestaan eivät ole CVC:n päätös.

– Me emme ole pahiksia. Me välitämme tästä lajista, Mackenzie sanoo.