Räikkösellä selvät sävelet – ”Ei ole syytä, miksi he eivät voisi tehdä sitä uudestaankin”
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkönen aloittaa kaudella 2013 kaksivuotisen sopimuksensa jälkimmäisen puolikkaan työnantajansa kanssa.
Lotus-kuski kertoo olevansa avoin jatkamaan formula ykkösissä vielä kauden jälkeenkin, mutta ei ota kantaa siihen, että olisiko tallina yhä hänen nykyisensä.
– En mieti tällä hetkellä tätä kautta edemmäksi, mutta olen varma, että puhetta tulee olemaan ennen vuoden loppua. Nautin paluustani formula ykkösiin viime vuonna, eikä ole syytä miksi en nauttisi myös kaudesta 2013.
– Tiedän, että autossa ja säännöissä tulee olemaan isoja muutoksia kaudelle 2014, joten kukapa ei sanoisi sitä jännittäväksi.
Mitä tulee tavoitteisiin alkavalle kaudelle, Räikkönen sanoo pyrkivänsä parhaimpaansa, mikä mestarin tapauksessa voi tarkoittaa vain uutta mestaruutta. Hän sanoo tallin pystyvän tarjoamaan siihen edellytykset.
– Kyllä, minusta he voivat. Työskentely heidän kanssaan on osoittanut, että he ovat kilpa-ajajia ja heidän historiastaan voi nähdä, että he ovat voittaneet mestaruuksia.
– Mikään, minkä näin viime vuonna, ei saanut minua ajattelemaan, että uusi mestaruus olisi mahdoton tulevaisuudessa. Tietenkin vastassa on aika kovia kilpailijoita ja jokainen haluaa voittaa.
– Talli on lyönyt muut aiemminkin, eikä ole mitään syytä, miksi he eivät voisi tehdä sitä uudestaankin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Talvitestien ensimmäinen päivä purkissa – näin kävi Valtteri Bottakselle
- Fernando Alonso vihjaa: yksi kuski voi olla vaikeuksissa uudella F1-kaudella
- Cadillac asettaa maltilliset tavoitteet debyyttikauteen – Valtteri Bottas saa vain haaveilla pistesijoista?
- Mercedes-kuljettaja liikenneonnettomuudessa – nuorukaisen tilasta uutta tietoa
- Legendaarinen elokuvaohjaaja haastaa Valtteri Bottaksen Cadillacin oikeuteen – mieheltä miljoonavaatimus
- Viralliset talvitestit käyntiin tällä viikolla – tässä testipäivien aikataulu
- Valtteri Bottaksen F1-auto esiteltiin Super Bowlissa – tällainen on Cadillacin väritys
- Vuoden ajotauko teki Valtteri Bottaksesta paremman F1-kuljettajan – ”Se auttoi minua”
- Bottaksen Cadillacille lisätestipäivä, jota ennen autojulkistus Super Bowlissa
- F1-tähti vakuuttui – uusista autoista kajahti mieluisia uutisia
- IS: Uutta tietoa Jari-Matti Latvalasta ja Janni Hussista
- Vuoden ajotauko teki Valtteri Bottaksesta paremman F1-kuljettajan – ”Se auttoi minua”
- Bottaksen Cadillacille lisätestipäivä, jota ennen autojulkistus Super Bowlissa
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Fernando Alonso vihjaa: yksi kuski voi olla vaikeuksissa uudella F1-kaudella
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- Valtteri Bottaksen F1-auto esiteltiin Super Bowlissa – tällainen on Cadillacin väritys
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta
- Legendaarinen elokuvaohjaaja haastaa Valtteri Bottaksen Cadillacin oikeuteen – mieheltä miljoonavaatimus
- F1-tähti vakuuttui – uusista autoista kajahti mieluisia uutisia