Ferrarilta uhkaus: "Meidän kärsivällisyytemme on lopussa"
Kuva: Getty Images
Ferrari on esittänyt vuotuiseksi perinteeksi muodostumassa olevan epäsuoran uhkauksensa jättää formula ykköset. Kuten viimekin vuonna, yhtiön pääjohtaja Luca di Montezemolo on tuonut esiin tyytymättömyytensä eritoten aerodynamiikan suureen vaikutukseen autojen kilpailukyvyssä.
Aerotutkimus, joka tunnetaan tänä vuonna jo kolmannen perättäisen tuplamestaruutensa ottaneen Red Bull -tallin vahvuutena, on ollut viime vuosina akilleenkantapää Maranellolle. Ferrari-pomo muistuttaa jälleen, että avopyöräisten kilpa-autojen aerokehitys ei tue yhtiön katuautoliiketoimintaa.
– On useita asioita, jotka eivät ole oikein formula ykkösissä ja hetki on tullut niiden korjaamiseksi, Montezemolo sanoi Gazzetta dello Sportin mukaan Ferrarin kauden päätöstilaisuudessa Valenciassa sunnuntaina.
– Ei ole hyväksyttävää, että formula ykkösistä ei siirry enää teknologiaa katuautoihimme. Aerodynamiikasta on tullut nyt jotain sellaista, millä ei ole mitään tekemistä [katuauto-] tutkimuksen kanssa.
Toisena jo tutuksi tulleena kritiikin kohteena on ratatestaus, jota vastoin Ferrarin toiveita on rajoitettu viime vuosina radikaalisti kulujen leikkaamiseksi.
– Tämä ei voi olla urheilulaji, jossa testausta rataolosuhteissa ei enää ole. Meidän kärsivällisyytemme on lopussa. Me olemme autovalmistaja, emme sponsori. Kuten (Bernie) Ecclestone sanoi: ”tämä on vitsi”.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viralliset talvitestit käyntiin tällä viikolla – tässä testipäivien aikataulu
- Valtteri Bottaksen F1-auto esiteltiin Super Bowlissa – tällainen on Cadillacin väritys
- Vuoden ajotauko teki Valtteri Bottaksesta paremman F1-kuljettajan – ”Se auttoi minua”
- Bottaksen Cadillacille lisätestipäivä, jota ennen autojulkistus Super Bowlissa
- F1-tähti vakuuttui – uusista autoista kajahti mieluisia uutisia
- IS: Uutta tietoa Jari-Matti Latvalasta ja Janni Hussista
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Paluuhuhut vellovat – näin kommentoi Christian Horner

- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Paluuhuhut vellovat – näin kommentoi Christian Horner