Ranskalaiskuljettaja odottaa kisapaikkaa formula ykkösissä ensi vuonna
Kuva: Getty Images
Kakkoseksi Formula Renault 3.5 -sarjassa tällä kaudella ajanut Jules Bianchi toivoo ajavansa formula ykkösissä ensi kaudella kisakuljettajana.
Ranskalainen on tällä hetkellä Force Indian varakuljettaja ja vaikkakin Paul di Restan jatko tallissa on enemmän tai vähemmän itsestään selvää, Sauberille siirtyvältä Nico Hülkenbergiltä tulee vapautumaan paikka.
– Olen oppinut paljon siitä (kolmoskuljettajan) roolista sekä perjantain ensimmäisten harjoitusten ajamisesta, Bianchi sanoo Ferrarin kotisivulla.
– Vaikkakin olin ajanut jo aiemmin viime vuoden nuorten kuljettajien testissä Abu Dhabissa sekä Jerezissä [ennen kauden alkua], se ei ole sama asia kuin ajaminen kisaviikonlopun aikana, jolloin paineita on paljon enemmän.
– Olen kasvanut paljon näiden kokemusten ansiosta ja olen nyt valmis kisakuljettajaksi formula ykkösissä. Toivon löytäväni virallisen paikan ensi vuodeksi, sillä se on ehdottomasti unelmani.
– Mielestäni kauteni World Seriesissä oli hyvä ja olen tehnyt hyvää työtä myös Force Indialla, joten tunnen olevani valmis ja mielestäni ansaitsen paikan formula ykkösissä.
Force India ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että se tulee julkistamaan ensi vuoden kuljettajakokoonpanonsa todennäköisesti kauden loputtua.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ruotsin MM-ralli: Elfyn Evans tyylitteli voittoon – suomalaisille kolmoisvoitto WRC2-luokassa
- Ruotsin MM-ralli huipentuu: Evans johtaa ja suomalaiset mukana kärkisijoissa
- Bahrainin ensimmäinen testiviikko paketissa – Valtteri Bottas menetti testiaikaa
- Ruotsin MM-ralli: Solberg putosi kärjestä viidenneksi, Pajari kolmantena
- Lando Norris kuittailee ärsyyntyneelle Verstappenille – ”Hän voi lopettaa uransa, jos haluaa”
- Teemu Suninen yllättyi vauhdista Ruotsissa – Solberg kärjessä avauspäivänä
- Max Verstappen raivoissaan – murska-arvio uusista autoista
- Talvitestien toinen päivä ongelmien sävyttämä – Valtteri Bottas kampesi tuloslistan paremmalle puolelle
- Lewis Hamilton lataa suorat sanat uuden aikakauden F1-autoista – ”Tämän ymmärtämiseen tarvitsee tutkinnon”
- Talvitestien ensimmäinen päivä purkissa – näin kävi Valtteri Bottakselle
- Ruotsin MM-ralli: Elfyn Evans tyylitteli voittoon – suomalaisille kolmoisvoitto WRC2-luokassa
- Talvitestien ensimmäinen päivä purkissa – näin kävi Valtteri Bottakselle
- Fernando Alonso vihjaa: yksi kuski voi olla vaikeuksissa uudella F1-kaudella
- Talvitestien toinen päivä ongelmien sävyttämä – Valtteri Bottas kampesi tuloslistan paremmalle puolelle
- Lewis Hamilton lataa suorat sanat uuden aikakauden F1-autoista – ”Tämän ymmärtämiseen tarvitsee tutkinnon”
- Teemu Suninen yllättyi vauhdista Ruotsissa – Solberg kärjessä avauspäivänä
- Legendaarinen elokuvaohjaaja haastaa Valtteri Bottaksen Cadillacin oikeuteen – mieheltä miljoonavaatimus
- Cadillac asettaa maltilliset tavoitteet debyyttikauteen – Valtteri Bottas saa vain haaveilla pistesijoista?
- Ruotsin MM-ralli: Solberg putosi kärjestä viidenneksi, Pajari kolmantena
- Mercedes-kuljettaja liikenneonnettomuudessa – nuorukaisen tilasta uutta tietoa