Bahrainin osakilpailun ylle kerääntyy yhä lisää tummia pilviä. Tallipäällikköt ovat toistelleet julkisuudessa luottavansa FIA:n päätökseen tapahtuman turvallisuudesta, mutta kulissien takana tilanne vaikuttaa olevan täysin erilainen.

– Ollakseni täysin rehellinen, vain täydellinen sotilaallinen miehitys varmistaisi kisan onnistumisen ilman ongelmia, sanoo nimeltä mainitsematon tallipäällikkö The Guardianin mukaan.

– Me kaikki toivomme, että FIA peruuttaa kisan. Puhtaasti juridisesta näkökulmasta, vakuutusten ja hallituksen kehotusten pohjalta, mitään esteitä sinne menolle ei ole. Se mikä huolettaa minua on, että siellä on ongelmia päivästä toiseen.

Jopa osakilpailua kiivaasti puolustava sarjan kaupallisten oikeuksien omistaja Bernie Ecclestone vaikuttaa olevan taipumassa.

– Jos tallit eivät halua mennä sinne, me emme voi heitä siihen pakottaa, Ecclestone sanoi F1Fanaticin lähteen mukaan.