Lewis Hamilton ja Sebastian Vettel ovat kiistatta F1:n modernin ajan menestyneimmät kuljettajat. Kaksikon välillä on jaettu seitsemän viimeisestä yhdeksästä maailmanmestaruudesta.

Vaikka molemmat kuljettajat ovat olleet pitkään F1:n huipulla, tämä kausi on ensimmäinen kerta, kun mestaruustaisto on pitkälti Vettelin ja Hamiltonin välinen.

Channel 4:n haastattelussa Vettel muistelee hetkeä, jolloin tajusi Hamiltonin potentiaalin.

– Muistan hänet vuodelta 1999. Hän tuli kolmanneksi kartingin Euroopan mestaruussarjassa. Tiimissäni sanottiin, että hänestä tulee vielä jotain, Vettel muistelee.

– Olosuhteilla ei ollut väliä, hän suoritti aina hyvin. Sinulla voi käydä tuuri yhtenä päivänä mutta ei kokonaista vuotta.

Vettel on 14 pistettä Hamiltonia edellä kuljettajien MM-sarjassa, kun F1-kautta on jäljellä yhdeksän kilpailua.

– Hän on äärimmäisen nopea ja lahjakas kuljettaja. En usko, että hänellä on vaikeuksia sopeutua muuttuviin olosuhteisiin. Hän on aina uhka mutta hän on kuitenkin voitettavissa.