F1-kausi saattaa saada vielä useita mielenkiintoisia käänteitä, jos kärkitallit alkavat saada lähtöruuturangaistuksia osien liiallisesta vaihtamisesta. Tallit saavat vaihtaa esimerkiksi moottoreissa yhden osan uuteen neljä kertaa, joten aina tiettyä osaa saa käyttää viisi kappaletta ennen rangaistusta.

Valtteri Bottas ei ole uhrannut asialle liikaa aikaa, mutta hyväksyy sen osana lajia, koska sääntö on sama kaikille.

– Nämä ovat sääntöjä ja meidän kaikkien on mentävä kausi läpi tietyllä määrällä mekaanisia osia, Bottas sanoi crash.netille.

Bottas toteaa kuitenkin, että mestaruustaistoon säännöillä on vaikutusta.

– En itse hirveästi ole ajatellut asiaa, minulle se on niin kuin se on, mutta tänä vuonna kuljettajan rankaiseminen ehdottomasti vaikuttaa tänä vuonna mestaruustaistoon.

– Ne ovat kuitenkin sääntöjä ja kaikki ajavat samoilla säännöillä.