F1-kautta on jäljellä vielä yhdeksän kilpailua. Valtteri Bottas on kuljettajien MM-sarjassa sijalla kolme, takamatkaa sarjaa johtavaan Sebastian Vetteliin nastolalaisella on 33 pistettä. Tallitoveri Lewis Hamilton on 19 pisteen päässä toisena.

Bottas korostaa, että Hamiltonin melko selkeästä etumatkasta huolimatta, tallissa ei ole ykkös- ja kakkoskuljettajaa.

– Talli teki selväksi hyvin aikaisessa vaiheessa, että meitä kohdellaan tasapuolisesti ja minä luotin siihen. En halua olla Hamiltonin varjossa. Taistelen myös maailmanmestaruudesta, joten tämä koskee myös minun uraani, Bottas sanoi F1i.comille.

Bottas uskoo, että hänellä on realistiset mahdollisuudet taistella maailmanmestaruudesta jo tällä kaudella.

– Minusta voi tulla maailmanmestari jo tällä kaudella. Kilpailuja on vielä yhdeksän jäljellä ja olen päihittänyt Hamiltonin ja Vettelin jo tällä kaudella. Kehityn koko ajan. Minulle ei ole rajoja, yksikään vastustajistani ei ole minua parempi.