Stoffel Vandoorne sai kuulla viikolla mieleisen uutisen. Yhden MM-pisteen ajanut belgialaiskuljettaja tienaa leipänsä nimittäin ensi kaudellakin McLarenin leirissä.

Kotiyleisön edessä Spassa viikonloppuna ajava Vandoorne on luonnollisesti helpottuneen oloinen jatkosopimuksesta.

– Olen hyvilläni siitä, että tiimi virallisesti ilmoitti minun kilpailevan heillä ensi vuonnakin. Voin lähestyä tulokaskauteni loppupuoliskoa keskittymällä työhön, belgialainen sanoo f1i.comin englanninkielisellä sivustolla helpottuneen oloisena.

Vuonna 1992 syntyneen Vandoornen ensimmäinen täysi kausi F1-radoilla on antanut miehelle paljon.

– Olen oppinut valtavan määrän minun ensimmäisen kauden ensimmäisellä puoliskolla Formula ykkösissä. Insinööreiltä, Ericiltä (Boullier), Zakilta (Brown), Jonathanilta (Neale) ja myös Fernandolta (Alonso), joka on erinomainen kuljettaja ja mahtava tiimikaveri, tuore sopimusmies kiittelee.

– Viimeisenä muttei vähäisimpänä, haluan kiittää McLarenin kumppaneita ja faneja heidän lojaalisuudestaan ​​ja innostuksestaan.

Belgialaiselle on kesän jälkimmäisellä puoliskolla sattunut iloisia asioita. Jatkosopimusta edelsi ennen kesätaukoa ajetun Unkarin kisan kymmenes sija, joka avasi Vandoornen pistepussin tällä kaudella. Kotikisaan hänen lähtökohdat eivät tosin ole mitkään ihan parhaimmat.