Williamsin apulaistallipäällikkö Claire Williamsin mukaan tallilla ollaan valmiita jatkamaan Felipe Massan sopimusta myös kaudella 2018.

– En näe mitään syytä, että miksi ei. Hän on tehnyt koko kauden fantastista työtä, Williams sanoi crash.netille.

Massa itse on vihjaillut, että ura saattaisi vielä yhden kauden verran jatkua. Brasilialainen ei ole kuitenkaan vielä ilmoittanut tätä viralliseksi, vaan haluaa nähdä ensiksi, miten kausi kehittyy ja mikä on tilanne ensi kautta ajatellen.

Felipe Massa lopetti F1-uransa jo viime kauteen, mutta palasi takaisin, kun Valtteri Bottas siirtyi Williamsilta Mercedekselle. Tästä Claire Williams kertoo olevansa todella kiitollinen Massalle.

– Olimme todella onnekkaita, että hän päätti palata eläkkeeltä – lyhyimmältä mahdolliselta eläkkeeltä – auttamaan meitä.