Formula ykkösiin ensi kaudella tuleva Halo-turvajärjestelmä on herättänyt paljon keskustelua formulapiireissä. SuomiF1-sivuston asiantuntija Mika Salo kertoo ymmärtävänsä syitä turvaratkaisun nuijimiseksi läpi säännöistä. Eri asia on kuitenkin, onko suomalainen ratkaisun ehdoton kannattaja.

Salo toimii myös kansainvälisen autoliiton FIA:n eri tehtävissä, näkyvimpänä roolinaan F1-kilpailutuomarina toimiminen. Salo on siis hyvin perillä kabinettikeskusteluista, joita Halon ympärillä on käyty.

– Eihän se autoon sovi, mutta mikä tahansa ratkaisu, joka parantaa kuljettajien turvallisuutta, on hyvästä. Halon avulla kuljettajien turvallisuutta parannetaan huomattavasti päätä vastaan kohdistuvilta iskuilta, Salo toteaa.

Salon mukaan kauneus on turvallisuusasioissa sivuseikka.

– Minun mielestäni formulan pitäisi olla ”avopeli”, mutta jos turvallisuus paranee, niin tulkoot tämä uudistus sitten.

F1-fanit ovat epäilleet Halon estävän kuljettajia näkemästä kunnolla eteensä. Nykyisessä versiossa turvakaaren etupalkki on kiinnitetty suoraan kuljettajan kypärän eteen.

Hämmästyttävää kyllä, Salon mukaan tämä ei ole kuitenkaan kuljettajille ongelma.

– Eivät kuskit katso muutenkaan suoraan eteensä juuri koskaan. Katseella etsitään aina seuraavaa mutkaa ja sen sisäänmenokohtaa. Samansuuntaista palautetta ovat antaneet myös Haloa kokeilleet kuljettajat.

Salo nostaa kuitenkin esille Halon vaikutuksista alempiin formulaluokkiin.

– Halo tullaan näkemään lopulta kaikissa FIA:n alaisissa formulaluokissa, aina F4-tasolle asti. Se tulee nostamaan tuntuvasti kustannuksia, Salo toteaa.