Fernando Alonso ei ole tyytyväinen McLareniin. Samalla Alonso kertoo, miksi hänen nuori belgialainen tallikaverinsa Stoffel Vandoorne on ollut kokonaisella debyyttikaudellaan melkoisissa vaikeuksissa.

Vandoorne ajoi jo viime kaudella yhden kisan McLarenilla – heti tuli MM-piste. Alkukausi on ollut kuitenkin tahmea.

– Tämä on ollut hänelle vaikeaa ja varmasti turhauttavaa. Hän ei tunne kovin monia ratoja, joten niidenkin opetteleminen ottaa aikansa, Alonso arvioi F1 Todayn mukaan.

Vandoorne on ollut parhaimmillaankin vasta 12:s tällä kaudella.

– Stoffel on joutunut monesti aika-ajoihin ilman kunnon tietämystä radoista. Kausi on ollut vaikea hänelle ja niin tietysti myös koko tiimille. Minullekin. Ensi vuonna meillä on ihan pakko olla kilpakykyinen auto.