Red Bullin Daniel Ricciardo elätteli toiveita, että vauhtia löytyisi tarpeeksi itse kilpailuun. Bakun kilpailun voittaja oli viides molemmissa perjantain harjoituksissa.

Ricciardo kärsi pienistä ongelmista koko ajan, eikä voinut tehdä aivan puhdasta suoritusta. Hän oli kuitenkin tyytyväinen auton vauhtiin, mikä sai miehen toiveikkaaksi aika-ajoa ja kilpailua ajatellen.

– Se oli jälleen yksi hyvä perjantai ja me näytimme kohtuullisen kilpailukykyisiltä. En saanut kuitenkaan oikein kunnollista pitkää stinttiä, koska meillä oli muutamia ongelmia. Päivä oli muuten kuitenkin ihan sulava, Ricciardo sanoi The Checkered Flagin mukaan.

Australialaisen mukaan rata tuntuu nopealta tänä vuonna.

– Radan pinnassa on paljon pitoa tänä vuonna ja näillä uusilla autoilla sen todella tuntee.

Harjoituksissa nähtiin paljon ulosajoja. Ricciardon mukaan tämä johtui paljolti siitä, kun nopealla radalla pito katoaa, mitään ei ole tehtävissä.

– Kun menetät pidon, silloin menetät kaiken. Sen takia monet jätkät kävivät radan ulkopuolella. Kaikki yrittävät löytää rajat, ja kun saat pitoa, haluat puskea lisää ja lisää. Joskus sen seurauksena auto lähtee sitten käsistä.