SuomiF1-sivuston asiantuntija Mika Salo iloitsi Ferrarin Kimi Räikkösen Monacon GP -viikonlopun ajosuorituksista. Ferrarin ensimmäisenä suomalaisena F1-kisakuskina vuonna 1999 toiminut Salo toivoisi maanmiehensä jatkavan sarjassa vielä pitkään.

F1-sarjan ikänestorina Räikköstä ollaan huhuissa oltu viemässä pois italialaistiimistä jo vuosia. Monacossa ajettu paalupaikka sekä kakkossija osoittavat kuitenkin Salon mielestä Räikkösen olevan edelleen sarjan parhaita kuljettajia.

– Jos Kimi vain haluaa, saa hän varmasti jatkaa tallissa. Hän on osoittanut tänä vuonna pärjäävänsä edelleen. Sarjan väriläiskänä olisi hienoa, jos hän jatkaisi vaikka vielä viisi vuotta! Kimi kuuluu formuloihin, ei eläkkeelle, Salo toteaa.

Monacon GP:n tapahtumiin Salo haluaa suhtautua rauhallisesti. Hän ei epäile Ferrarin taktikoineen tahallisesti Sebastian Vetteliä Räikkösen edelle.

– Yleensä aika-ajoissa paremmin ajanut valitsee ensin taktiikan ja saa pysähtyä ensiksi. Räikkönen ei vain pystynyt vastaamaan tällä kertaa Vettelin vauhtiin uusilla renkailla. En tiedä, oliko hänellä edessään ruuhkaa, vai mistä vauhdin putoaminen kriittisellä hetkellä johtui, Salo arvioi.