Azerbaidžanin GP ei mennyt Kimi Räikköseltä aivan suunnitelmien mukaan. Kilpailun toisessa mutkassa Valtteri Bottas pamautti miehen kylkeen ja hänen autonsa vahingoittui tilanteessa.

Räikkönen itse näki kolarin Valtteri Bottaksen syynä.

– Kisassa tapahtui monia asoita, joita emme voineet hallita ja me maksoimme siitä kovan hinnan. Startin jälkeen, toisessa mutkassa Bottas törmäsi minuun. En tiedä, mitä hän oikein teki. Hän jarrutti hyvin aikaisin ja huomasi varmaan sen, joten hän nosti jalan jarrulta. Sen jälkeen hänellä oli liikaa vauhtia ja hän törmäsi minuun, Räikkönen sanoi The Checkered Flagin mukaan.

– Autoon tuli isoa vahinkoa, kun perä osui tilanteessa seinään. Pystyimme kuitenkin jatkamaan, mutta sitten olin jälleen epäonnekas, kun Force Indiat kolaroivat. Siitä lensi jotain romua, joka rikkoi takarenkaani. Sen seurauksena koko auton lattia ja takasiipi hajosivat, joten päätimme keskeyttää, hän jatkoi.

Kilpailu kuitenkin keskeytettiin pian ja Ferrarin mekaanikoilla oli aikaa yrittää laittaa Räikkösen auto kuntoon.

– Kun punainen lippu tuli ja kilpailu keskeytettiin, ajattelimme, että voisimme yrittää mennä takaisin radalle. Mekaanikot tekivät uskomatonta työtä, kun he onnistuivat vaihtamaan pohjan ja takalevyn niin lyhyessä ajassa.

– Kuitenkaan autoni ei ollut vieläkään täydellinen ja päätimme keskeyttää.

Räikkösellä riitti huumoriakin haastattelussa, vaikka kilpailu oli hankala.

– Ei se hyvä päivä ole, jos joutuu keskeyttämään kahdesti yhdessä kisassa, Räikkönen murjaisi.

Pettymys oli kuitenkin päällimmäisenä miehellä mielessä.

– Olen pettynyt, koska ilman näitä tapahtumia autoni olisi ollut todella hyvä. Emme olisi voineet tehdä mitään muuta, yritimme parhaamme.