Carlos Sainz sai rangaistuksen Kanadan GP:n kolaroinnistaan.

Sainz leikkasi kakkosmutkan jälkeisessä kiihdytyksessä Romain Grosjeanin eteen, jonka seurauksena Sainzin oma auto spinnasi ja lensi vauhdilla kolmosmutkassa olleen Felipe Massan päälle.

Romain Grosjean piti tilannetta erityisen vaarallisena, joka olisi voinut aiheuttaa pahempaakin tuhoa. Lue Grosjeanin mietteitä täältä.

Espanjalaiskuski ei omien sanojensa mukaan nähnyt Grosjeania peilistä.

– En koskaan tajunnut, että Haas oli peilini kuolleessa kulmassa. Törmäsimme ja sen jälkeen olin pelkkä matkustaja, joka törmäsi Felipeen. Hän oli luultavasti koko kisan epäonnekkain kaveri Romainin ja itseni lisäksi, Sainz selitti Autosportille.

Sainz kertoi omien sanojensa mukaan kyllä katsoneen peileihin.

– Poistuessani mutkasta kaksi, tarkistin peileistä ja näin Renault’n ja toisen auton kaksi tai kolme auton mittaa perässäni, joten en kiinnittänyt heihin huomiota. Kun hyökkäsin Fernandoa (Alonso) vastaan, yhtäkkiä Romain olikin siinä.

– Kun katson tilannetta uudelleen, ei oikeastaan ole mitään, mitä olisin voinut tehdä eri tavalla. Koska katsoessani peileihin, en koskaan nähnyt Romainia oikealla puolellani.

Lähde: Fox Sports Asia