Mikäli Toro Rosson tallipäällikkö Franz Tost saa päättää, hän aikoo pitää molemmat kuljettajansa Daniil Kvjatin ja Carlos Sainzin myös ensi kaudella. Red Bullin kakkostallin pomo on ollut tyytyväinen nuoren kaksikon toimintaan tallissaan.

– Tämä on Red Bullin päätös. Meidän on odotettava. Mutta jos he jatkavat meidän kanssamme, se olisi fantastista, Tost sanoi Autosportille.

Carlos Sainzilla on ollut erityisesti todella vakuuttava alkukausi. Espanjalainen onkin haaveillut ylennyksestä Red Bullille, mutta sitä tuskin on vielä ensi kaudeksi tulossa, sillä Daniel Ricciardolla ja Max Verstappenilla on molemmilla sopimukset ensi kaudeksi. Vaarana voi totta kai olla kuskin menettäminen toiseen talliin.

– Ei ole kovinkaan montaa tallia, jotka olisivat parempia kuin me, Tost sanoo ja pitää tallinsa mahdollisuuksiaan hyvinä pitää kaksikko.

Itävaltalaisen tallipäällikön mukaan Sainzin ja Kvjatin kehitys on vielä kesken.

– He ovat vielä nuoria ja me kehitämme heitä. He ovat 22 ja 23 vuotta vanhoja. Se ei ole ikä, missä voi sanoa kuuluvansa vanhoihin kuljettajiin.

– Katsotaan nyt, mitä Red Bull päättää, mutta jos he jäävät meille, kaikki ovat enemmän kuin tyytyväisiä, Tost päättää.