Red Bull-pomo Helmut Marko vahvistaa, että Max Verstappenin isä ottaa virallisen roolin tallin sisällä.

Aiemmin huhuiltiin, että Jos Verstappenista olisi tulossa Red Bull Racingin uusi kykyjenetsijä. Marko, joka johtaa tallin kuljettajaohjelmaa, vahvistaa nämä huhut todeksi.

– Tämä on loistavaa yhteistyötä ja hieno lisä Red Bullin junioritiimiin, Marko sanoo.

Markon mielestä 45-vuotias Verstappen, joka näki hyvissä ajoin oman 19-vuotiaan poikansa potentiaalin, pystyy auttamaan Red Bullia etsimään uusia tulevaisuuden kykyjä.

– En ehdi millään itse kaikkiin junioritapahtumiin, joten kysyimme olisiko hänellä mitään halua käydä kilpailuissa meidän puolestamme.

Marko sanoo, että Verstappenin ensimmäinen tehtävä on mennä tarkkailemaan F3-sarjan kilpailua Ranskaan ensi viikonloppuna, mutta muutakin on tulossa.

– Jos on aina ollut tiukasti mukana kartingissa. Hän osaa paitsi valmentaa nuoria kuljettajia, myös tarkastella eri talleja. Hän onnistumisensa Maxin kehittämisessä nopeasti on ilmiselvää, Marko hehkuttaa.