Monacon katurata on F1-kauden suurin yksittäinen haaste kuljettajille. Ruhtinaskunnan kaduille rakennettua väliaikaista kilparataa kuvaillaan paljon selittävällä sanonnalla: On kuljettajia, jotka ovat ajaneet siellä seinään, ja kuljettajia, jotka tulevat sinne vielä rysäyttämään.

Williamsin tulokaskuski Lance Stroll kisaa ruhtinaskunnassa ensimmäistä kertaa. Alkukauden hapuillen aloittanut 18-vuotias kanadalainen ei ole vakuuttanut otteillaan. Stroll on ollut suurissa ongelmissa yrittäessään pitää autonsa radalla kokonaisen GP-viikonlopun ajan.

Strollin epävarmuudesta kertoo paljon se, että jopa nuorukaisen tallikaveri Felipe Massa on ilmaissut huolensa kanadalaisen puolesta tulevaa GP.tä silmällä pitäen.

SuomiF1-sivuston asiantuntija Mika Salo jakaa Massan mielipiteen.

– Nyt mennään radalle, jossa pienenkin virheen jälkeen aina kolahtaa. Ja virheitä Strollilla on riittänyt. Williamsille voi olla tulossa todella kallis viikonloppu. Täytyy vain toivoa, ettei hän satuttaisi itseään tai muita, Salo toteaa.

Monacon GP:ssä nähdään myös Jenson Buttonin paluu F1-kuljettajaksi. Kauden 2009 maailmanmestari tuuraa Indy500-kilpailuun osallistuvaa Fernando Alonsoa McLaren-Hondan ratissa.

– Alonso on ajanut alkukaudella erinomaisesti, joten tuskin Jenson sen paremmin pärjää. Monaco on miehelle kuitenkin tuttu paikka, joten uskon hänen lyövän Stoffel Vandoornen helposti. Mutta ellei mitään kummallista tapahdu, ei McLarenilla ole jakoa pisteille tässäkään kisassa, Salo uskoo.