Ferrarin presidentti Sergio Marchionne hehkutti avoimesti tiiminsä kaksoisvoittoa Monacon GP:ssä.

Voitto oli Sebastian Vettelille jo kauden kolmas, hän johtaa Lewis Hamiltonia MM-sarjassa 25 pisteellä.

Ferrarille ykkössija Monacossa oli ensimmäinen sitten Michael Schumacherin voiton 2001.

Kaksoisvoitto oli puolestaan ensimmäinen seitsemään vuoteen, 2010 Fernando Alonso ja Felipe Massa olivat kaksi ensimmäistä ruutulipulla Saksan GP:ssä.

Valmistajien MM-sarjassa Ferrari nousi Mercedeksen edelle 17 pisteellä.

– Tämä ei ollut vain voitto, vaan hieno kaksoisvoitto. On erityisen upeaa, kun se tulee vielä tarunhohtoisessa Monacossa. Tämä oli todella jännittävä kilpailu, jossa näimme todellisen Scuderian, Marchionne sanoo ESPN:llä.

– Haluan kiittää kuljettajia ja koko tiimiä hienosta työstä jälleen kerran. Kaverit radalla ja sen ulkopuolella tekevät joka ikinen päivä todella kovasti töitä, myös Maranellon tehtaalla.

– Tämä on nyt se auto, joka viimeinkin antaa faneillemme ja meille ansaittua iloa ja tyydytystä, Marchionne sanoi.