Fernando Alonso oli lauantain aika-ajon seitsemänneksi nopein, mutta espanjalainen uskoo pystyvänsä parempaan.

– Pystyn parantamaan kierroksia vähän, en saanut autosta aivan kaikkea irti, Alonso sanoi Autosport.comille.

– Tiimi teki fantastista työtä, kun he laittoivat alleni auton, jolla pystyin ajamaan 370 kilometriä tunnissa. mutta lisää on vielä tulossa.

Alonson mukaan etenkin kahdella viimeisellä kierroksella parannettavaa löytyy.

– En saanut maksimaalista potentiaalia irti kierroksista kolme ja neljä.

Säätöjä tehdään, jotta autoon löytyisi lisää nopeutta.

– Asetusten muuttamisella pystymme luultavasti nipistämään vähän ja ajamaan vähän mukavammin ja tasaisemmin.