Force India oli viime kauden yllättäjä, kun se nousi valmistajien MM-sarjassa peräti nelossijalle kolmen suuren jälkeen. Williams jäi taakse lopulta 35 pisteen erolla.

Tämän kauden avauskilpailussakin molemmat kuljettajat olivat heti pisteillä: Sergio Perez ajoi Melbournessa seitsemänneksi, Esteban Ocon kymmenenneksi.

– Olin todella tyytyväinen Melbournen seitsemänteen sijaani. Voitimme meitä nopeampia autoja, koska taktiikkamme oli loistava, Perez sanoo F1i.comilla.

– Kilpailu osoitti, että olemme onnistuneet talven aikana, mutta myös sen, että meillä on osa-alueita, missä on paljon parannettavaa.

Force India on tuomassa sekä Kiinaan että Bahrainiin uusia päivityksiä.

– Uskon, että ne parantavat autoamme, etenkin sen balanssia. En ole koskaan avannut kautta näin hyvin kuin nyt, joten minulla on oikein hyvä tunne jatkosta, Perez uskoo.

– Olemme osoittaneet aiemmilla kausilla, että pystymme kehittämään autoa kauden aikana paljon. Ja tänä vuonna juuri se on erityisen tärkeää. Jo nyt olemme edistyneet mielestäni testeistä todella paljon.

Vaikka avauskilpailu ei tarjonnut hurjaa taistelua katsojille, Perez pitää uusista F1-autoista.

– Nautin kilpailemisesta näillä autoilla. Ohittaminen ei näytä olevan helppoa, kun jarrutusmatkat ovat lyhyitä. Mutta Melbourne on aina siinä mielessä vaikea kilpailu.

– Autot ovat raskaampia ajaa, mutta tunsin kisan jälkeenkin oloni vahvaksi. Olen paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan, Perez vakuutteli.