Force Indian Sergio Perez on sitä mieltä, ettei Sauberin Pascal Wehrleinin olisi kannattanut luovuttaa ajopaikkaansa Antonio Giovinazzille.

Wehrlein loukkasi selkänsä ja niskansa tammikuussa, eikä pystynyt ajamaan kauden avauskilpailua. Myös Kiinan GP jää väliin.

– Toivon todella, että Pascalin kohdalla kyse on enemmän kunnon puutteesta kuin mistään vakavasta vammasta. Toivon todella, että hän kuntoutuu mahdollisimman pian, Perez sanoo Auto Motor und Sportille.

Meksikolainen ihmettelee kuitenkin, miksi Wehrlein ei halunnut ajaa.

– Kunnioitan tietysti hänen päätöstään. Mutta itse en olisi luovuttanut omaa ajopaikkaani mistään hinnasta kenellekään.

– Vaikka joutuisit kärsimään autossasi, silti sinne pitäisi mennä ja yrittää saada kaikki mahdollinen irti. Kun itse jouduin kolariin 2011 ja loukkaannuin, kärsin paljon kilpailuissa aina kesätaukoon asti. 4-5 kilpailua oli melkoista tuskaa, mutta yritin silti kaikkeni, vaikka vaikeaa oli, Perez sanoo.