Mercedeksen tekninen johtaja James Allison lähti Ferrarilta kesken viime kauden, jolloin tämän vuoden auton suunnittelu oli jo hyvässä vauhdissa. Allison kuitenkin vähättelee rooliaan Ferrarin tämän vuoden hyvästä vauhdista.

Monet ajattelivat, että Allisonin lähtö olisi tuhonnut Ferrarin mahdollisuudet menestyä tällä kaudella, mutta toisin on käynyt. Allisonin jälkeen Mattia Binotto otti johdon teknisellä osastolla.

Allisonin mielestä kunnia hienosta ja nopeasta autosta kuuluu heille, jotka tekivät sen kanssa töitä hänen lähtönsä jälkeen.

– Minähän lähdin Maranellosta jo kuukausia sitten. Kyllä kunnia hyvästä autosta kuuluu heille, jotka jatkoivat minun työtäni, Allison sanoo ESPN:lle.

– He ovat tehneet upeaa työtä. Samalla tavalla kunnia Mercedeksen hyvästä autosta kuuluu niille, jotka tekivät sen kanssa töitä kuukausia viime kauden päätyttyä, minähän olen ollut täällä vasta joitakin viikkoja.

Kun työntekijä jää pois hommistaan, siä kutsutaan englanninkielellä termillä ”gardening leave”, joka viittaa puutarhan hoitoon. Allison vitsailikin asialla.

– Tällä hetkellä minun ansiotani on ainoastaan se, että puutarhani näyttää nyt erittäin hienolta, on ollut aikaa hoitaa sitä puolisen vuotta.

Ferrarin nykyinen tekninen johtaja Binotto sen sijaan muistuttaa myös Allisonin panoksesta SFH70-auton työstössä.

– Tämä auto on yhteistyön tulos. James lähti meiltä aikaisin viime kaudella, mutta ei hän täysin syytön tämän auton synnyttämiseen ole. Mutta totta kai Ferrarilla työskentelee valtava määrä ihmisiä koko ajan, kunnia kuuluu heille kaikille.