Venäjän GP liittyi vuosien vatvomisen jälkeen F1-kalenteriin kaudeksi 2014. Kaikki kolme GP:tä on tanssittu tasan yhden tallin pillin mukaan.

Mercedes on ottanut radalla kolme paalupaikkaa ja kaksi kaksoisvoittoa, ja ilman Nico Rosbergin teknistä vikaa kaksoisvoitto olisi ollut tarjolla myös 2015. Yksi tilasto kertoo tallin ylivoimaista kuitenkin kaiken oleellisen.

Kolmessa kilpailussa on ajettu kaikkiaan 159 kisakierrosta, ja Mercedes on johtanut näistä joka ikisen. Lewis Hamilton on ollut kärkiauto sadalla ja Rosberg 59 kierroksella.

Ferrari on tänä vuonna lähempänä Mercedestä kuin yksikään talli nykyisten V6-moottoreiden aikakaudella, joten tähän tilastoon on erinomainen mahdollisuus saada muutos.