Jari-Matti Latvala kärsi rengasrikon Argentiinan rallissa perjantain toiseksi viimeisellä pätkällä ja menetti parikymmentä sekuntia. Hän lähtee lauantaihin sijalta kuusi.

Ero kärjessä ajavaan M-Sportin Elfyn Evansiin on jo 1.29, mutta Evans hyötyi perjantaina lähtöpaikastaan. Kakkospaikkaan Latvalan ero on yhä vain 24 sekuntia.

– Olin yllättynyt, miten kova tämä ralli on, heti ensimmäisestä pätkästä lähtien. Osuimme likakaivoihin ja lätäköihin ainakin viisi kertaa, tämä ei todellakaan ole helppoa, Latvala ihmetteli Toyotan tiedotteessa.

– Iltapäivällä samat pätkät ajettiin uudelleen, ja olot olivat vielä hankalammat kuin aamulla. Halusimme pelata varman päälle ja nostimme hiukan auton pohjaa. Se oli varmempi tapa, mutta en päässyt auton kanssa ihan sinuiksi niillä asetuksilla.

– Kasipätkällä väistimme kiveä ja menimme leveäksi, rengas irtosi vanteesta. Ajoimme loput 15 kilometriä vanteella, missä hävisimme aikaa.

– Se oli puhtaasti huonoa onnea, mutta olemme edelleen mukana kilpailussa. Nyt on keskityttävä parantamaan kahden seuraavan päivän aikana, Latvala sanaili.