McLarenin Fernando Alonso äityi jälleen kehumaan omaa ajosuoritustaan, vaikka Kiinan osakilpailu päättyikin miehen osalta keskeytykseen.

Alonson McLaren-Hondan vauhti jättää edelleen paljon toivomisen varaa, mutta espanjalainen roikkui siitä huolimatta upeasti pistetaistelussa aina keskeytyksensä saakka. Espanjalainen oli syystäkin ylpeä otteistaan.

– Tämä oli uskomatonta. Ajattelin, ettei Australian GP:n kaltainen onnistuminen olisi enää toistettavissa, mutta pystyin nyt ehkä vieläkin parempaan, Alonso iloitsi Autosportille. Australiassa Alonso kuvaili ajaneensa ”elämänsä kisan” samanlaisella suorituksella.

– Käytimme hyväksemme vaikean kelin. Siiinä missä muut pyörivät pihalle, me onnistuimme nostamaan sijoituksiamme. Radan kuivuessakin vauhtimme riitti hyvin.

Alonso ajoi myös spinnanneen Valtteri Bottaksen edellä hyvän tovin. Alonson mielestä tänään tallilla olisi ollut tarjolla hyvä pistepotti.

– Vauhtimme olisi riittänyt pisteille, sillä edes Bottas ei päässyt ohitsemme Mercedeksellään. Se oli yksi ilmiömäisimmistä asioista, mikä minulle on koskaan tapahtunut, Alonso kuvaili.