McLarenin Fernando Alonso taikoi jälleen yhden huippusuorituksen alitehoisella autollaan, mutta se ei silti riittänyt viidettätoista lähtöruutua korkeammalle.

Alonso, joka on kritisoinut tälläkin kaudella julkisesti Hondaa, asetteli tällä kertaa sanansa diplomaattisemmin. Mielipide ei jäänyt kuitenkaan epäselväksi.

– Aika-ajo oli jälleen jotakuinkin täydellinen meille. Ensimmäisen osion kierros oli erinomainen, harmittavasti toisessa tein pienen virheen, Alonso totesi motorsport.comin mukaan.

Ajosuorituksesta homma ei jäänyt espanjalaisen mukaan kiinni.

– Häviämme suorilla kaksi ja puoli sekuntia muille ja se on…tiedämme jo ennen ajojen alkamista häviävämme kaikille, mutta sitä haluaisi silti onnistua, Alonso pyöritteli.