Citroen lähtee luottavaisena viikonlopun Argentiinan ralliin. Korsikalla Kris Meeke oli jo ajamassa kohti voittoa, kun autoon tuli vikaa. Nyt se on paikannettu ja korjattu.

Ongelma oli öljynvoitelujärjestelmän komponentissa.

– Kyse oli moottoriviasta. Öljynvoitelujärjestelmän liitin oli rikki. Jouduimme tutkimaan koko moottorin tarkkaan vian löytymiseksi, se löytyi onneksi testaamisen yhteydessä, kertoo Citroenin tekninen johtaja Laurent Fregosi WRC.comilla.

Citroenin odotettiin kauden alla olevan valmis jopa mestaruustaisteluun, mutta alku on ollut raskas pettymys. Craig Breen on kerännyt 33 pistettä ja Kris Meeke 27. Kärjessä Sebastien Ogierilla on jo 88 pistettä.

Tiimin fokus testeissä ennen Argentiinaa oli jousituksessa, sillä Argentiinan tiestö on hyvin vaihtelevaa.

– Argentiina on hankala ralli, tien viereltä valuu usein isoja kiviä reitille, mikä yhdessä kovan vauhdin kanssa luo korille ja jousitukselle ison haasteen, Fregosi kertoo.

Meeke voitti Argentiinassa 2015, lisäksi hän oli ykkönen tällä kaudella Meksikossa, joka on ollut toistaiseksi ainoa soraralli.

– Minulla on Argentiinasta pelkästään hyviä muistoja. Ensi kerralla olin heti kolmas ja toisella voitin. Vaikka en kilpaillut täällä viime vuonna, olen erittäin luottavainen. Meksikon voitto, Korsikan hyvä alku ja onnistuneet soratestit ovat vain kasvattaneet itseluottamustani. Minulla on vahva tunne, että tästä tulee meille todella hyvä kilpailu, Meeke sanoi.