Haasille siirtynyt Kevin Magnussen on päässyt ajamaan V6-hybridimoottoreiden aikakaudella joka ikisen valmistajan moottorilla.

Tanskalainen debytoi 2014 McLarenilla, jolla oli silloin Mercedeksen moottorit. Seuraavana vuonna tiimi vaihtoi Hondan moottoreihin, Magnussen oli testi- ja varakuljettajana.
Viime kauden hän ajoi Renaultilla, nyt alla on Ferrarin moottoreilla varustettu Haas.

Magnussen on ainoa kuljettaja, joka on ajanut kaikilla V6-hybridimoottoreilla.

– Oikeastaan mikään niistä ei ole tuntunut kovin erilaiselta. Niissä on yllättävänkin paljon samaa, Magnussen sanoo Crash.netille.

– Äänissä on eroja, samoin tietysti jonkin verran toiminnallisuudessa. Mutta Ferrarilla on ainakin ollut erittäin helppo ajaa.

– Moottorin toimintaa on helppo ymmärtää ja ajettavuus on mainio. Voimaakin tuntuu löytyvän, joten olen nyt hyvin tyytyväinen.

Magnussen odottaa innolla Melbournen avausviikonloppua.

– On aina tärkeä saada hyvä alku kaudelle, siitä saa paljon potkua jatkoon. Odotan ongelmatonta kilpailua, jossa pystyn ajamaan potentiaalini tasolla. Kausi olisi hienoa aloittaa onnistuneella kilpailulla.