Toyotan Jari-Matti Latvalan alkukauden voitto ja kakkossija olivat hänelle yllätyksiä.

Uusi tiimi odotti itsekin olevansa parhaimmillaan vasta loppukaudesta. Mutta nyt on takana kaksi kilpailua, voitto ja kakkossija sekä MM-sarjan ykköspaikka Latvalan plakkarissa.

– Tähtäsin Montessa kuuden joukkoon ja Ruotsissa viiden joukkoon. Pakko myöntää nyt, että tilanne on muuttunut. Mutta otetaan rauhallisesti, Latvala sanoi Motorsport.comilla.

Latvala joutuu MM-sarjan johtajana ensi viikonlopun Meksikon ralliin tienavaajaksi avauspäivänä. M-Sportin Sebastien Ogier pitää tätä etuna itselleen. Hän oli ”ladunavaajana” sekä Monte Carlossa että Ruotsissa.

– Oletin jopa, että Latvala olisi himmaillut Ruotsissa saadakseen minut reitinavaajaksi Meksikon pölyisillä teillä. Olin tyytyväinen, kun hän veti talla pohjassa ja voitti, Ogier kommentoi.

– Latvala vei täydet pisteet Ruotsissa. Ja se on meille erittäin hyvä asia, että hän on reitillä Meksikossa ensimmäisenä.