Ferrari on käännekohdassa, matkalla takaisin huipulle. Niin näkee Pirellin johtaja Mario Isola.

La Gazzetta dello Sport kysyi italialaiselta, näyttääkö siltä, että Ferrari on pystynyt hyödyntämään parhaiten uusia sääntöjä ja uusia renkaita.

– Siihen en osaa vastata tarkkaan, mutta näyttää siltä, että Ferrari on erinomaisessa vireessä, Isola sanoo.

– On ihan normaalia, ettei testeissä näytetä ihan kaikkea. Silti olen sitä mieltä, että näimme kyllä, ketkä ovat kovia. Näen tilanteen tiukkana. Vain Ferrari ei ole kärjessä, myös Red Bull on ja jopa Williams.

Mercedestä hän ei mainitse. Isola puhuu myös uusista säännöistä ja renkaista.

– Viime kaudella G-voimat olivat kuljettajilla 4G, nyt ne ovat 6G. Uudet autot ovat kuin hävittäjälentokoneita, Isola sanoo.

– Olen varma, että kuljettajat tulevat väsymään kilpailujen loppupuolella, mikä johtaa virheisiin ja siten ohitusmahdollisuuksiin.

Isola myöntää, että downforcen lisääntynyt määrä saattaa hyvin vaikeuttaa ohittamista, kuten moni on jo arvellut.

– Renkaat ovat nyt paljon kestävämpiä ja myös downforcea on enemmän. Varmasti renkaanvaihtoja nähdään vähemmän kuin ennen. Haluan nähdä positiiviset puolet. Ohituspaikkoja tulee varmaan vähemmän, kun toisen perässä on hankalampi ajaa, mutta ne ohitukset tulevat näyttämään fanien mielestä enemmän todellisilta ohituksilta, Isola sanoo.