Mercedeksen Lewis Hamilton päätti sitten lyödä heti kättelyssä vastustajansa kanveesiin. Brittikuskin tämänpäiväiset kierrosajat kielivät siitä, ettei mies halua toistaa viime kauden karvasta MM-pettymystään.

Mercedes on oletetun vahva, joten Hamiltonin oli helppo työ lyödä muut yli puolen sekunnin erolla. Mutta tallikaveri Valtteri Bottaksen olisi pitänyt olla kaiken järjen mukaan paljon lähempänä tiimikaveriaan.

Suuri ero pisti jo osan mediasta sekaisin. Bottaksen kyvyt pärjätä Hamiltonille asetettiin heti kyseenalaisiksi. Siis vain yhden harjoituspäivän jälkeen!

Jäitä hattuun. Bottaksella ei ole vielä mitään hätää. Lewis teki juuri sen mitä osasi odottaa.

Kaksikon suurelle aikaerolle on helppo nähdä selittäviä tekijöitä. Hamilton ajoi nopeimman kierroksensa Bottasta paremmilla renkailla. Se jo yksistään selittää suurta eroa.

Toinen, vielä tärkeämpi syy löytyy kuitenkin Hamiltonin taktiikasta.

Ei ole suuri salaisuus, ettei Hamilton ole valmis nöyrtymään kenenkään edessä. Päinvastoin, maksimoidakseen omat mahdollisuutensa on hän valmis pelaamaan henkistä sodankäyntiä tallikavereitaan vastaan. Hamilton tietää, ettei Bottas ole mikään heittopussi, joten niskalenkin ottamisessa täytyy käyttöön ottaa kaikki keinot.

Tuskin Bottaskaan nopeinta kierrosta varovasti körötteli, mutta uskon Hamiltonin raivonneen itsestään sekä kalustostaan kaiken irti omassa yrityksessään. Hän halusi kasvattaa aikaeron mahdollisimman suureksi juuri siitä syystä, että media tarttuisi Bottaksen tekemisiin. Vaikka suomalainen ei paineita myönnäkään, olisi hän varmasti toivonut hieman helpompaa alkua Mercedes-uralleen.

Well played Lewis, well played….