Puhuttaessa F1-testeistä tavataan tiukkaakin mielipidettä pehmittämään ladata aina sama fraasi: Kierrosajoilla ei ole näissä karkeloissa mitään merkitystä.

Taustalla on halu muistuttaa, ettei ulkopuolinen voi tietää, millä tavoin saavutettu kierrosaika on syntynyt. Huippuaika on voitu ajaa tankki lähes tyhjänä, ja vastavuoroisesti hitaus radalla voi olla seurausta siitä, ettei nopeaa kierrosta ole edes haluttu metsästää.

Mielestäni vanhaa viisautta tulkitaan kuitenkin aivan liian tiukasti. Erinomaisista kierrosajoista ei tule iloita liikaa, mutta ei niitä tule ohittaa pelkällä olankohautuksellakaan.

Erinomaisen auton on lähes mahdotonta piilotella suorituskykyään.

Ja sellainen Ferrari on tällä hetkellä. Kimi Räikkönen jatkoi tänään siitä, mihin Sebastian Vettel eilen jäi. Superpehmeillä renkailla koko testisession nopeimmaksi kierrokseksi noussut veto kertoo Ferrarin olevan iskussa. Tätä kirjoittaessa testipäivä on vielä kesken, joten joku saattaa vielä alittaa Räikkösen hirmuajan 1.18,634. Kyllä, hirmuaika. Sellaiseksi sitä saa kutsua.

Ferrarin ja Räikkösen fanien kannalta kaikki näyttää nyt hyvältä. Aihetta riemuun on, mutta ei anneta mopon vielä keulia.

Lähteekö Ferrari kauden ensimmäiseen kisaan yhtenä suurimmista ennakkosuosikeista? Kyllä. Onko Ferrari yhtä selvä nopein kuin tämän hetken tuloslista antaa olettaa? Emme tiedä, sillä, krhm, kierrosajoista ei pidä päätellä liikaa.