Paljon pitäisi tapahtua, jotta Mercedes ei pystyisi nappaamaan neljättä perättäistä tuplamaailmanmestaruutta. Mutta tänä vuonna sen irtoaminen voi olla huomattavasti työläämpää. Ja seuraavalla kaudella se voi jo jäädä toteutumatta. Kaikki kunnia Hopeanuolelle, mutta se olisi koko sarjalle paras vaihtoehto.

Mercedestä ei ole mitään mieltä kritisoida siitä, että se on tehnyt työnsä vastustajiaan paremmin. Pökerryttävä ylivoima on vain seurausta siitä, että talli on huippuunsa hiottu organisaatio, josta ei heikkouksia löydy. Ei merkin pääkonttorissa voivotella ylivoiman sarjalle tuottamaa imagotappiota. Automerkkiä kiinnostaa vain oman PR-kuvan pysyminen tahrattomana. Voittaminen on parasta kiillotusainetta.

Tämän kauden osalta juuri mikään ei voi tallia horjuttaa, mutta sananlaskua mukaillen väistämätön kaatuminen on sitä rajumpi, mitä suurempi jättiläinen on. Mercedeksen savijaloissa on havaittavissa pieniä rappeutumia.

Tallin kannalta merkittävin talvitauon menetys ei ollut tuoreen maailmanmestarin Nico Rosbergin päätös lopettaa. Kovalle nimelle hankittiin erinomainen paikkaaja Suomesta.

Tallin kannalta merkittävin talvitauon menetys ei ollut tuoreen maailmanmestarin Nico Rosbergin päätös lopettaa. Kovalle nimelle hankittiin erinomainen paikkaaja Suomesta. Kuljettajarintamalla Mercedes on edelleen mittatikku numero yksi.

Sen sijaan Paddy Lowen päätös jättää menestysseurue ja kääriä hihat jatkossa keskikastin Williamsin riveissä voi olla tallille kovempi ísku kuin etukäteen osaisi ajatella.

Ei, Lowe ei suunnittellut tallin mestariautoja. Ei, hän ei vastannut taktisista päätöksistä, joiden avulla talli onnistui kääntämään pari tiukaksi kääntynyttä tilannetta edukseen. Lowe oli kaiken tämän yläpuolella.

Lowe oli insinööriosaston johtaja, jonka jokainen haluaisi esimiehekseen. Hän loi inspiroivan ja kannustavan hengen, jonka ansiosta tallin ”duunariosasto” jaksoi repiä itsestään irti tarvittavat lisätehot voittavan kaluston luomiseen. Hän piti omiensa puolta johtoportaassa, luoden täydellisen työilmapiirin. Ja nyt tuo johtaja on poissa. Lowen korvaaja, James Allison, on kiistatta osaava tekijä, joten ehkä syytä synkkyyteen ei ole.

Lowen lähdön lisäksi savijalkoja rappauttavia tekijöitä voi ilmestyä lisää. Kupliiko tallin uusinkin kuljettajasoppa yli? Löytyykö Daimler-konsernilta edelleen mielenkiintoa rahoittaa voittoisaa, mutta äärettömän kallista PR-projektiaan? Osaako talli toimia oikein, jos se joutuu itselleen uudenlaiseen tilanteeseen: olemaan radalla jotain muutakin kuin paras?