F1-sarjan pannanpohjimmaiseksi ajautunut Sauber ei ole osaltaan kiinnostunut saamaan itselleen Hondan voimanlähteitä käyttöönsä jo täksi kaudeksi, mikäli McLaren päättää hylätä japanilaismerkin.

Brittitallin kerrotaan olevan kurkkuaan myöten täynnä Hondan kilpailukyvyttömyyttä yhä, kolmannellakin yhteisellä kaudella. Huhumylly yltyi pari viikkoa sitten, kun McLarenin kerrottiin kartoittaneen mahdollisuutta hylätä Honda kesken kauden ja siirtyä takaisin Mercedeksen asiakkaaksi. Kaikki osapuolet kiistivät asian, mutta huhu on jäänyt kytemään F1-varikolle.

Samoissa puheissa viime vuoden Ferrareihin turvautumaan joutunut Sauber yhdistettiin Hondan uudeksi kumppaniksi. Rahaongelmissa oleva sveitsiläistalli saisi käyttöönsä japanilaismerkin koneet huokeaan hintaan tai jopa ilmaiseksi.

Tallipäällikkö Monisha Kaltenborn tyrmää kuitenkin idean.

– Se ei ole edes mahdollisuus. Emme ole edes keskustelleet asiasta tämän kauden osalta. Meillä on jo voimassaoleva moottorisopimus ja aiomme pysyä siinä. Emme aio muuttaa omia suunnitelmiamme vain sen takia, että jollakulla muulla on ongelmia, Kaltenborn lataa ESPN:lle.