Toiseen F1-kauteensa valmistautuvan Haasin tallipäällikkö Günther Steiner uskoo tulevan kauden kehitystyön olevan tallin osalta aiempaan nähden tyystin erilainen.

Haas aloitti debyyttivuotensa erinomaisesti, mutta meno hyytyi kauden loppua kohden. Uusien sääntöjen myötä Haas kohtaa lisähaasteita jo toisella kaudellaan, sillä edellisvuoden kokemuksista ei ole juurikaan hyötyä autonkehityksen kannalta. Tämä näkyy Steinerin mielestä kaikkien tallien tekemisessä.

– Viime vuonna meidän täytyi jakaa autonkehitys jo hyvissä ajoin kahtia sekä vanhalle että uudelle autolle. Tällä kertaa autot eivät muutu kaudeksi 2018 radikaalisti, joten kehitystyö on aiempaa aggressiivisempaa, Steiner toteaa motorsport.comille.

F1-maailmassa vuosia viihtynyt tallipomo ei halua merkata vielä päivämäärää, jolloin amerikkalaistalli keskittyy täysin kauteen 2018.

– Tänä vuonna kaikki kehitystyö vaikuttaa kumpaankin autoon, eli kehitystyö on koko ajan jatkuvaa. Haluamme kuitenkin nähdä ensiksi suorituskykymme tämän vuoden auton osalta, ennen kuin alamme tehdä mitään vuoteen 2018 vaikuttavia päätöksiä.