Nico Rosberg lopetti F1-uransa parhaalla mahdollisella tavalla, voittamalla maailmanmestaruuden. Rosberg sanoi Daily Mailin haastattelussa, ettei aio palata enää formuloiden kuninkuusluokkaan.

Rosberg haluaa pitää kiinni upeasta lopusta, jonka hän sai F1-uralleen.

– Kirja minun F1-urastani on suljettu huikeimmalla lopulla, mitä olisin koskaan voinut unelmoida. Ja minä rakastan kirjoja, joissa on onnellinen loppu, Rosberg sanoo.

Rosberg kertoo, että hänen elämänsä kääntyy päälaelleen, kun vapaa-aikaa on huomattavasti enemmän kuin kilpauralla. Rosbergin mukaan päätös lopettamisesta tuntui oikealta.

– Olen innoissani vapaa-ajasta, mitä minulla on. Kun ajoin kilpaa, olin oravanpyörässä, hyvässä sellaisessa tietysti. En tekisi mitään toisin. Mutta ollakseen paras missä tahansa lajissa, täytyy tehdä paljon kompromisseja.

– Nyt, kun katson kalenteriani ja maaliskuutani, se on täysin valkoinen, tyhjä alusta loppuun. Voin tehdä mitä ikinä haluan. Kyse on siitä, että voin viettää enemmän aikaa perheeni kanssa, joka viime vuonna oli todella vähäistä, Roberg sanoo.

Rosbergilla on jo uusi harrastus, jossa mies kuitenkaan tuskin tulee maailman parhaaksi.

– Kyse on myös siitä, että opettelen nyt soittamaan kitaraa. Täytyy olla yhdessä paikassa vähän aikaa opettajan kanssa päästäkseen rytmiin. Tuo on naurettavan pieni esimerkki. On myös isompia asioita. Olen saavuttanut elämässäni niin paljon: maailmanmestaruuden ja perheen. Aion ottaa nyt selvää, mitä haluaisin tehdä, Rosberg kertoo avoimesti.