Haasin Romain Grosjeanin esitellessä kilpurinsa ohjauspyörää mainitsee ranskalainen autosta löytyvän noin kolmekymmentä erilaista namiskaa ja vipua. Tietokonetekniikan kehityksen myötä ratit ovat muuttuneet koko autojen aivoiksi, josta käsin menopelistä revitään irti optimaalinen suorituskyky.

F1-kuljettajat ovat tottuneet monipuolisiin ratteihin jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Kun vielä 1990-luvun puolivälissä ratista löytyi vain pari nappia, kasvoi niiden määrä jo vuosituhannen vaihteessa kymmeniin. Monipuoliseksi instrumentiksi ratti muodostui jo 2000-luvulla.

SuomiF1-sivusto esittelee muutamia lähikuvia F1-autojen rateista oheisen galleriamme myötä. Paljon on tuttua, mutta kehitystäkin on tapahtunut.