Kansainvälinen autoliitto FIA ei antanut Volkswagenille erikoislupaa osallistua tämän vuoden rallin MM-sarjaan. Näin ollen neljänä viime kautena kaiken voittanutta automerkkiä ei nähdä puolustamassa kunniaansa kauden 2017 rallitaipaleilla.

Volkswagen vetäytyi yllättäen pois sarjasta tehdastallina viime vuoden loppupuolella. Autonvalmistaja oli kuitenkin hionut uuden Polo-ralliohjuksensa suorituskykyä pidemmän aikaa, ja monet uskovat auton olevan kilpailukykyinen jopa ilman tehtaan tukea. Lukuisat yksityistallit olivatkin halukkaita saamaan kilpailuoikeuden autolla tämän vuoden MM-sarjassa.

FIA:n sääntöjen mukaan kaikkien tälle kaudella osallistuvien autojen olisi pitänyt kuitenki läpäistä sääntömääräinen luokittelu ennen tammikuun ensimmäistä päivää. Volkswagen ei suorittanut tätä toimenpidettä uudelle Polo-autolleen, joten auto on sääntöjen mukaan edustuskelvoton.

Volkswagen Motorsport -talli haki kuitenkin poikkeuslupaa myöhäisemmälle luokitukselle, mutta tämä kaatui muiden automerkkien vastustukseen. Nyt FIA on linjannut lopullisen päätöksen saksalaismerkin poisjättämisestä tämän kauden sarjan osalta.

– Ymmärrämme FIA:n päätöksen ja hyväksymme sen. Samalla tunnemme kuitenkin sääliä kaikkia meitä kohtaan kiinnostusta osoittaneita yksityistalleja kohtaan, Sven Smeets totesi tiedotteessa.