Vuosi sitten Haasilla oli kova kiire, kun tiimi valmistautui debyyttikauteensa. Nyt on ollut seesteisempää. Haasilla ei silti haluta tuudittautua liikaan tyytyväisyyteen.

Talli ei ole vielä ilmoittanut, koska se julkistaa uuden autonsa.

– Kaikki on sujunut tismalleen suunnitelmien mukaan uutta kautta ajatellen. Auto laitetaan käyntiin ensi viikolla ensi kertaa, ja Barcelonan testeissä olemme valmiit, sanoo tallipäällikkö Günther Steiner Motorsport.comille.

Tiimillä on nyt vuoden kokemus lajista, mikä auttaa tallipäällikön mukaan paljon.

– Valmistautuminen on ollut paljon helpompaa kuin vuosi sitten. Debyyttivuoden aikana opimme todella paljon. Olemme myös oppineet toimimaan paremmin ja tehokkaammin yhteistyökumppaniemme Dallaran ja Ferrarin kanssa.

– Liikaan tyytyväisyyteen ei silti saa langeta. Jos niin tekee, häviää tämän pelin, se tappaa kehittymisen. Totta kai meilläkin on pieniä arkipäiväisiä ongelmia, mutta olemme töissä siksi, että ratkomme niitä. Olemme tehneet isoja satsauksia henkilöstöpuolella ja odotamme kaikki, että ensi kausi on parempi kuin 2016, Steiner uskoo.