F1-talli Renault aikoo kasvattaa testi- ja varakuljettajansa Sergei Sirotkinin roolia tallin toiminnassa. 21-vuotias venäläiskuljettaja on jatkossa täysipäiväisesti mukana tallin GP-viikonlopuissa.

Viime kaudella Sirotkin ajoi päätyökseen kilpaa GP2-sarjassa, minkä lisäksi hän pääsi auton F1-rattiin kaksissa perjantaiharjoituksissa. Tänä vuonna junioriformulat saavat jäädä, sillä Sirotkin ottaa osaa jokaiseen GP-viikonloppuun varakuljettajan muodossa. Lisäksi talli aikoo antaa hänelle vielä vahvistamattoman määrän ajoaikaa perjantaiharjoituksissa.

– Viime vuosi sujui osaltamme hyvin, ja tänä vuonna otamme askeleen eteenpäin. Perjantain harjoitukset tulevat olemaan osa ohjelmaani tänä vuonna, Sirotkin totesi auton julkaisutilaisuudessa Autosportille.

– Tiedän vapaiden harjoitusten olevan tallille erittäin tärkeitä kisavalmistelujen kannalta, joten minun roolini on auttaa tiimiä saamaan parhaimman mahdollisen hyödyn irti ajostani.

Tallin kisakuljettajina toimivat Nico Hülkenberg sekä Jolyon Palmer.