Entisen Minardin F1-tiimin omistajan Giancarlo Minardin mielestä Manorin konkurssi kertoo siitä, että nykyinen systeemi ei toimi.

Manor jäi 2016 palkintorahojen ulkopuolelle, millä oli iso merkitys konkurssissa.

– Kun tiimi häviää F-ykkösistä, se on koko systeemin vika, Minardi sanoo Autosportille.

Italialaisen mielestä 2014 alkanut V6-hybridiaikakausi aiheutti monille ongelmia.

– Uuden teknologisen tien valitseminen johti kustannusten kasvamiseen. Piti rakentaa kokonaan uuden teknologian mukaiset moottorit, mikä ei ole halpaa.

Minardin mielestä hybriditeknologia olisi soveltunut paremmin kestävyyskilpailuihin.

– F1 on sprinttikilpailu, jossa ajetaan kovaa rengas rengasta vasten. Valittu teknologia ei tue sitä.

Minardi pyöritti omaa tiimiään 20 vuotta, hänen siipiensä suojasta ottivat uralleen alkuvauhtia esimerkiksi Mark Webber ja Fernando Alonso.

Minardi haluaisi, että tiimit pääsisivät valtavan simulaattorityön sijaan ajamaan enemmän ratatestejä. Lisäksi hän haluaisi vapaampaa autojen kehitystyötä.

– Mielestäni myös insinöörien määrää pitäisi pystyä vähentämään tiimeissä. Samat ihmiset pystyisivät varmasti tekemään töitä sekä päämajassa että radoilla, osa voisi tehdä sen vaikkapa etätyönä.