Williams on ilmoittanut Felipe Massan korvaavan Valtteri Bottaksen tiimissä ensi kaudella. Samalla talli vahvistaa Bottaksen siirron Mercedekselle.

Bottas siirtyy Mercedekselle korvaamaan yllättävän lopettamispäätöksen tehneen Nico Rosbergin. Williams puolestaan tarvitsee kokeneen kuljettajan auttamaan tallin kehitystyötä ja antamaan tukea tallin uudelle kuljettajalle, vasta 18-vuotiaalle Lance Strollille. Massasta talli kokee saavansa juuri oikean henkilön.

– Valtteri on ollut osa Williamsia vuodesta 2010 saakka. Haluankin kiittää häntä kaikesta mitä hän on tiimimme eteen tehnyt ja toivotan hänelle kaikkea parasta Mercedes-siirron johdosta, tallin apulaistallipäällikkö Claire Williams toteaa tiedotteessa.

Lisää asiasta hetken kuluttua.