Renaultilla rookie-kautensa ajanut Jolyon Palmer uskoo, että hankala avauskausi teki hänestä mentaalisesti vahvemman.

Palmer sai yhden pisteen viime kaudella, kun oli kymmenes Malesiassa.

– Viime kauden ansiosta olen nyt paljon vahvempi, etenkin henkisesti, Palmer sanoo Motorsport.comilla.

– Kausi oli mentaalisesti vaikea. Kaikki vaikeudet, mitä eteeni voitiin heittää, ilmestyivät sinne. Ajoin vaikealla autolla ja koin tulleeni aliarvioiduksi.

– Lisäksi oli kaikki ne mentaaliset pelit, mitä jouduin pelaamaan muiden kuljettajien kanssa. Ja epävarmuus omasta tulevaisuudesta. Kaikki ne tekevät sinut vahvemmaksi, Palmer sanoo.

Britti uskoo Renaultin parempaan tulevaisuuteen järkähtämättä.

– Tiimimme on erinomainen. Meillä on paljon tosi kokeneita kavereita. He ovat työskennelleet huipputiimeissä, eivätkä ole tyytyväisiä siihen, missä me nyt olemme. Jokainen meistä tekee kaikkensa, että saamme irti paljon enemmän, Palmer sanoo.