Vaikka moni ajattelee Lewis Hamiltonin olevan ensi kaudella omaa luokkaansa, Red Bullin Daniel Ricciardo on eri mieltä.

Ricciardo on harjoitellut äärimmäisen kovaa koko talven. Hän uskoo vahvasti Red Bullin uuteen autoon.

– Ilman muuta pystymme haastamaan kaikki, Mercedeksenkin. Jos pystymme lähellekään samanlaista parannusta kuin vuosi sitten, Lewis Hamiltonilla ei tule todellakaan olemaan helppoa, uskokaa minua, Ricciardo sanoo F1:n virallisilla nettisivuilla.

Kaudesta tulee kova. Ricciardo on valmistautunut siihen harjoittelemalla rajusti Los Angelesin lähellä.

– On ollut pelkästään hauskaa pistää enemmän paukkuja tammikuun treenaamiseen. Etenkin kun olen saanut tehdä sen täällä Los Angelesissa. Täällä on upeaa ja fasiliteetit ovat viimeisen päälle.

– Kun on treenannut enemmän, nyt saa myös syödä enemmän. Ja se saa minut iloiseksi. Olen treenannut kaikkea, pyöräillyt, tehnyt voimaa salilla, nyrkkeillyt, ihan kaikkea, Ricciardo valottaa harjoitteluaan.

– Vaikka se on hauskaa, ei harjoittelua pidä silti päästää lähtemään käsistä. Mutta onhan tämä hienoa, kun ei tarvitse olla kehon painon kanssa niin tarkkana, vaan voi myös treenata lisää lihasta.