Formula 1 -kilpailuihin on yrittänyt ottaa osaa jos jonkinnäköistä yrittäjää. Viime aikojen surkuhupaisimmista mieleen nousevat HRT ja Caterham. Vähän vanhemmat fanit muistavat Minardin ja Arrowsin, naavapartojen nokittaessa vielä Lolalla, Simtekillä ja Pacificilla.

Kaikki edellä mainitut ovat armoitettuja häntäpään sankareita, mutta yksikään niistä ei vedä vertoja Andrea Modan ”saavutuksille”.

Talli, jonka FIA lopulta esti astumasta sisään F1-varikon porteista, ansaitsee oman muistelunsa.

Talli, jonka FIA lopulta esti astumasta sisään F1-varikon porteista, ansaitsee oman muistelunsa.

Tämä tarina sisältää uskomattomia juonenkäänteitä, jotka kuulostavat kaikessa tragikoomisuudessaan jo päästä keksityiltä. Totuus on usein tarua ihmeellisempää.

Kengännauhabudjetilla ykkösiin

Italialaisella kenkäkauppiaalla Andrea Sassettilla oli unelma. Miljoonaomaisuuden jalkinealalla tehnyt Sassetti rakasti formula ykkösiä, mutta pelkän seuraamisen sijasta halusi hän päästä mukaan lajin sisäpiiriin.

Sassetti pisti liiroja likoon ostaen itselleen kauteen 1991 oman F1-korpivaelluksensa päättäneen Colonin. Tallin historia ei ollut pitkä saati menestyksekäs, mutta nyt Sassettilla oli ainakin käsissään F1-maailmasta edes jotain tietävä ydintiimi.

Talli brändättiin Andrea Modaksi ja kauteen 1992 lähdettiin uusien kuljettajien voimin. Alex Caffi sai rinnalleen Enrico Bertaggian, jonka ajotaitoja voisi kuvata kauniistikin sanoen puutteellisiksi. Syy F1-kuljettajan vakanssiin löytyi lompakosta, josta löytyi paksuutta.

Surkea alku ennakoi kaiken

Osoitus tallin ”ammattitaidosta” saatiin jo kauden avausosakilpailussa. Talli luuli ostaneensa Coloni-kaupan yhteydessä kaluston lisäksi myös osallistumisoikeuden sarjaan, mutta FIA katsoi tallin olevan uusi yrittäjä. Koska talli ei ollut maksanut pakollista 100 000 dollarin vakuusmaksua FIA:lle, suljettiin talli Kyalamin avausviikonlopun ajosessioista.

Koska talli ei ollut maksanut pakollista 100 000 dollarin vakuusmaksua FIA:lle, suljettiin talli Kyalamin avausviikonlopun ajosessioista.

Sisuuntunut talli maksoi osallistumismaksun, mutta samalla sen täytyisi suunnitella myös itse omat F1-autonsa. Tähän pestiin palkattiin Nick Wirth, joka tunnetaan miehenä sellaisten menestysprojektien kuten Simtek ja Virgin takaa.

Samalla kun Wirth ahkeroi koko parikymmenpäisen tallin henkilökunnan kanssa parsiakseen kasaan edes jonkinnäköisen ajoneuvon, joutuivat tallin kuljettajat pyörittämään peukoiltaan Meksikon GP:n rata-alueella. Autot eivät koskaan saapuneet paikalle! Tallin toimintaa kritisoimaan erehtyneet Caffi ja Bertaggia saivat kenkää Sassettin toimesta.

[readmore from=”historia”]

Uusiksi yrittäjiksi pestattiin kelvollinen Roberto Moreno ja Perry McCarthy, joka oli talsinut kenties kivisimmän koskaan kuljetun polun päästäkseen mukaan moottoriurheilun kuninkuusluokkaan.

Ohdakkeisesti käynnistyi myös miehen F1-ura, sillä puutteellisten superlisenssivaatimusten vuoksi miehen osallistuminen Brasilian GP-viikonloppuun evättiin. Tallin ”kunniaa” yksin yllä pitänyt Moreno teki parhaansa, mutta hän jäi jo esikarsinnassa yli kymmenen sekuntia seuraavaksi hitaimmasta autosta.

Tuohon aikaan F1-varikolla riitti tunkua, sillä kilpailuihin halusi useampi osanottaja kuin mukaan mahtui. Sunnuntain päätapahtumaan mukaan hyväksyttiin 26 aika-ajojen nopeinta kuljettajaa. Yksittäistä lähtöruudut määrittävää ajotapahtumaa ei kuitenkaan ollut, vaan kuljettajilla oli aikaa tehdä nopein kierroksensa sekä perjantaina että lauantaina järjestetyissä monituntisissa sessioissa. Näihin karkeloihin osaa otti kaikkiaan 30 kuljettajaa, joista neljän kohtaloksi koitui karsiutumisen kokeminen kahden rankan ajopäivän päätteeksi.

Ennen tätä käytiin tiukka ja verinen taistelu pääsystä mukaan tähän mittelöön. Esikarsintoihin ottivat osaa F1-sarjan peränpitäjät, joihin Andrea Moda luonnollisesti kuului. Brasiliassa Moreno oli siis koko sarjan hitain kuljettaja, ajojen kestäessä vain yhden vaivaisen session verran.

Käsittämätöntä vihaa ja tallin tähtihetki

Seuraavaksi F1-karavaani ja Andrea Moda suuntasivat Espanjan Barcelonaan, mutta jälleen kerran talli aiheutti toiminnallaan hämmennystä ja harmaita hiuksia päättäjille.

Aiemmin potkut saanut Bertaggia oli raapinut jostakin itselleen miljoonan dollarin maksupaketin, jonka verukkeella hän halusi päästä takaisin tallin kuljettajaksi. Sassetti olikin jo korvaamassa McCarthyn hänellä, mutta sitten FIA joutui puuttumaan peliin.

Menetetystä rahatukusta raivostunut Sassetti muuttui siinä silmänräpäyksessä pomoksi, jollaista ei toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleen.

Tallin muistutettiin vaihtaneen jo kuljettajiaan säännöissä lukevan sallitun enimmäismäärän, ja täten McCarthy sai pitää paikkansa. Menetetystä rahatukusta raivostunut Sassetti muuttui siinä silmänräpäyksessä pomoksi, jollaista ei toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleen.

Moreno jäi jälleen kymmenen sekunnin päähän edes aika-ajoihin mukaan pääsystä, samalla kun tallin hierarkiassa maan madonkin alapuolelle tallottu McCarthy jäi kokonaan ilman aikaa. Teknisesti ottaen mies ei saanut alleen edes yhtäkään kierrosta, sillä moottori petti autosta jo varikkosuoralla. McCarthy liukui parikymmentä metriä varikonportista eteenpäin ihmetellen kohtaloaan. Aiemmin hän oli jo joutunut luovuttamaan toisen käytössään olleen moottorinsa saman kohtalon kokeneelle Morenolle.

Seuraavaksi ajettu San Marinon GP -viikonloppu sujui tallin mittapuulla ilman kommervenkkeja, vaikka autot jälleen kaksi hitainta olivatkin.

Kauden kuudes osakilpailu ajettiin Monacon kapealla katuradalla, jossa taitavat kuljettajat ovat aina pystyneet loistamaan. Moreno tiedettiin kyvykkääksi kuljettajaksi, ja kun ihmeen kaupalla hän raivosi Andrea Modan ensimmäistä kertaa mukaan sunnuntain osakilpailuun! Riemua kesti kymmenkunta kierrosta, ennen kuin auton tekniikka petti.

Mikä sitten oli McCarthyn kohtalo? Talli ei antanut miehen edes ajaa radalla, sillä hänen autonsa oli valjastettu Morenon vara-autoksi.

Tummat pilvet kasautuvat

Surkuhupaisat esitykset jatkuivat seuraavana vuorossa olleessa Kanadan GP:ssä. Talli saapui muun F1-karavaanin mukana Montrealiin, mutta tallin moottorit olivat jääneet Eurooppaan!

Ranskan GP:n talli ei saapunut lainkaan paikalle. Yritys oli kova, mutta tallin kuljetuskalusto jäi sarjan ainoana jumiin paikallisten rekkakuljettajien järjestämiin lakkotiesulkuihin.

Nyt talli oli totisesti pohjalla. Ranskan GP:n talli ei saapunut lainkaan paikalle. Yritys oli kova, mutta tallin kuljetuskalusto jäi sarjan ainoana jumiin paikallisten rekkakuljettajien järjestämiin lakkotiesulkuihin. Muut tallit osasivat luovia kilpailupaikalle kiertoteitä käyttämällä ja lakkolaisten kanssa neuvottelemalla, mutta odottiko joku enää tässä vaiheessa Andrea Modalta moista ammattitaitoa?

Viimeisetkin sponsorit olivat jättäneet tässä vaiheessa uppoavan laivan, ja McCarthy-raukka sai tästä kaiken syyn niskoihinsa. Tallin kilpailu kilpailulta harvalukuisemmaksi käynyt henkilökunta teki kaikkensa Morenon eteen, McCarthyn saadessa B-luokan kohtelua. Silverstonessa kotiyleisönsä edessä ajanut McCarthy lähetettiin radalle käytetyillä sadekelin renkailla, vaikka rata oli kuiva. Unkarissa mies päästettiin puolestaan irti vain 45 sekuntia ennen harjoitusten päättymistä, jotta hän ei ehtisi vahingossakaan saada aikaa.

Tallin toiminta pakotti FIA:n puuttumaan jälleen kerran peliin. Se antoi tallille vakavan ukaasin kohdella McCarthya paremmin, tai seuraamukset olisivat ankarat.

Tallin toiminta pakotti FIA:n puuttumaan jälleen kerran peliin. Se antoi tallille vakavan ukaasin kohdella McCarthya paremmin, tai seuraamukset olisivat ankarat.

Tässä vaiheessa kautta muiden tallien konkurssien myötä alkukauden esikarsinnat oli poistettu ohjelmasta, ja talli kilvoitteli tasaväkisesti muiden yrittäjien kanssa pääsystä sunnuntaisiin kilpailuihin. Ei tällä sinänsä mitään merkitystä ollut, sillä autot olivat edelleen niin hitaita ja epäluotettavia, ettei realistisia mahdollisuuksia juuri ollut.

Dramaattinen loppunäytös

Andrea Modan viimeiset henkäykset olivat tallin arvolle sopivasti dramaattiset.

Tallipomo Sassetti pidätettiin rahapetoksesta epäiltynä kesken Belgian kisaviikonlopun, mutta jo tätä ennen oli hän päässyt osalliseksi Hollywood-tason draamasta. Vain täpärästi omistamansa discon tulipalosta pelastautunut Sassetti vältti samalla hiuksenhienosti palkkamurhaajan häntä kohti ampuman luodin.

Kansainvälinen autoliitto katsoi tallin asettaneen koko lajin kyseenalaiseen valoon, ja usein parjatun FIA:n voidaan katsoa tehneen tässä tapauksessa täysin oikean päätöksen.

Ilman johtajaansa Monzan varikkoalueelle saapunut talli koki vihdoin kohtalonsa, kun FIA eväsi heiltä sisäänpääsyn varikon porteista. Kansainvälinen autoliitto katsoi tallin asettaneen koko lajin kyseenalaiseen valoon, ja usein parjatun FIA:n voidaan katsoa tehneen tässä tapauksessa täysin oikean päätöksen. Andrea Modan F1-taru tuli päätökseensä yhdeksän kisaviikonlopun jälkeen.

Epilogi

Andrea Moda on nykyhetkestä tarkasteltuna värikäs kuriositeetti sarjan historiassa. Joskus on hyvä, että surkeatkin räpellykset saavat mahdollisuuden yrittää, sillä ainakin ne auttavat muuttamaan sääntöjä niin, ettei vastaavaan ole jatkossa mahdollista.

Perry McCarthy ansaitsee vielä tämän surkuhupaisan tarinan viimeiset sanat. Miehen sinnikkyydelle ja periksiantamattomuudelle ei voi kuin nostaa hattua, sillä heikompi henkilö olisi luovuttanut oman unelmansa jahtaamisen jo vuosia ennen häntä.

McCarthy ei ole monelle tuttu nimenä tai edes kuljettajana, mutta hänen alter egonsa on sitä varmasti. Suositun Top Gear -ohjelman aito ja alkuperäinen The Stig kun oli juuri tämä Andrea Modan kaltoin kohtelema rattitaituri.